Hassua, kuinka paljon joulun tulosta hössötetään verraten siihen, miten lyhyt aika se kuitenkin on. Tosin jouluhan loppuu loppiaisena.... Mutta aika on silti lyhyt.

Taaskaan en ole jaksanut pitää blogia päivitettynä. Laiskuus sen tekee. Lisäksi tämä meniaa unohtua, kun ei ole kirjoittamassa joka päivä.

Lähden tänään tai huomenna kaverilleni. Hänelle pitäisi ostaa joululahjakin. Päättäköön itse mitä haluaa. En jaksa miettiä. Kunhan ei mitään isoja juttuja, niin olen tyytyväinen.

Väsyttää. Valvoin eilen myöhään, katsottiin kaverin kanssa leffoja ja juteltiin kaikenlaista, kun ei oltu nähty pitkään aikaan. Aika paljon mietittiin vanhoja typeriä juttuja, mitä tuli tehtyä.

Niskakin on kipeä. Nukuinkohan huonossa asennossa....

Onnistuin telomaan käteni eilen harjoituksissa. Tein ilmeisesti jonkinnäköisen käsittelyvirheen ja peukaloni tärähti tai vääntyi tosi kipeästi. Vaikka käsittelyvirhe tulikin, ei se olisi haitanut jollei nostamani pallo olisi tullut niin kovaa...
En pääse harkkoihin tällä viikolla, toivottavasti on sunnuntaiksi kunnossa kun on tärkeä peli Kouvolan joukkuetta vastaan. En mielelläni olisi poissa harkoistakaan, mutta ei tässä oikein muuta voi.
Jo tämä koneella kirjoittaminen tuntuu väillä inhottvalta. Koulussa on vaikeaa kirjoittaa muistiinpanoja. Ja meillä on kokeita pitkin viikkoa, ne on vähän pakko tehdä. Nytkin pitäisi lukea fysiikan kokeisiin ja istun koneella. Hmmm...

Välillä tulee tunne ettei kukaan kaipaa sua. Haluaa vain pois, koulusta tai mistä tahansa. Jonnekkin missä sua ei tunneta. Että vois saada kavereita.

Sen jälkeen tulee tunne, että on itsekäs. Välillä pitää olla itsekäs, että voi olla onnellinen.

Kukaan ei huomaa. Jos mä lähtisin, kuka huomais mun poissaoloni? Mä olen vaan mä.

Silti mä olen ainutlaatunen. Toista mua ei oo muualla kun peilissä. Siks peiliin katsominen on välillä vaikeeta. Pitää kohdata itsensä, tunteensa ja halunsa. Enkä mä oo koskaan valmis siihen. Haluisin odottaa huomiseen.

Tekee mieli itkeä. Itkisin kerran, ja suru lähtis pois.

Mut jos se ei lähdekään? Jos suru ei ookkaan kyynelissä, vaan sydämessä ja mielessä?

Välillä tuntuu että mieli hajoaa vähän kerrallaan. Ruostuu ja lahoaa.

Se hajoaa kun sitä ei käytä. Pitäis avata mielensä jollekkin. Silloin se korjaantuis.

Eikö silloin surukin valuis pois? Suru, joka lahottaa mieltä?

Joulukuu saapui, niinhän se tekee joka vuosi. Miksi siitä siis aina tehdään samanlainen stressijuhla?

Kun marraskuun alussa menee "suuriin" tavarataloihin, voi jo huomata, kuinka joulun lähestyminen saa ihmiset tulvimaan kaupoissa. Kaikilla pyörii mielessä ajatus: "Kohtahan se joulu jo on, pakko sitä on jo etsiä lahjoja, kun sille kummin serkun kaiman pikkuveljen tädin kultakalan lemmikkihamsterin sedällekin pitäisi keksiä jotain sopivaa." Lopputulos on, että lapsille, niin omille kuin vieraillekin, kertyy yletön määrä pehmoleluja ja pattereilla toimivia robotteja, kun taas setäparka saa hiirimaton, vaikkei omista tietokonettakaan.

Mitä lähemmäs joulukuun alku tulee, sitä isompi on stressi, niin lahjoissa kun kuusenhankinnassakin. Joulupuu pitäisi saada olohuoneeseen (tai missä sitä pidetäänkin) jo parisen viikkoa ennen joulua, karistamaan kaikki neulasensa lattialle jo ennen jouluaattoa, mutta kaikki mitä löytyy on surkeita karahkoita. Jos on lapsia, varsinkin hyvin pieniä, joulukuusi pitäisi saada nopeasti että päästään yhdessä koristelemaan. Mutta eiväthän ne pienet lapset yllä muille kuin alaoksille, onko se sitten yhdessä koristelua? Joskus, kun olin aivan pieni, meillä oli joulukuusena vain kuusen latva, ei varmaan metriä korkeampi, jossa oli oksia vain toisella puolella. Mitään muuta ei enää löytynyt, kun aattoon oli enää parisen päivää. Mutta olimme pikkuveljeni kanssa aivan innoissamme, kuusihan oli meille suuri. Ja saimme laittaa paikalleen latvatähdenkin, mikäs sen ihanempaa.

Jouluvaloja alkaa näkyä jo marraskuun puolessavälissä, ikkunoissa, ulkokuusissa tai viritettyinä talon ränneihin kuin mitkäkin amerikkalaiset niitä laittavat. Ja joka kerta kun niitä näkee, tulee ajatus: "Eihän se joulu ole vielä yli kuukauteen.". Miksi on niin kiire laittaa valoja? Onko se jokin kilpailu siitä, kuka niitä ensimmäisenä laittaa? Minä en ole siitä kuullut. Harmillista on, että puolet jouluvalojen lampuista ehtii poksahtaa ennen varsinaista joulua ja kyllähän niihin jo kyllästyykin, kun yli kuukauden niitä tuijottaa. Marraskuun lopussa jouluvaloja on melkein joka kodissa, samoin kaupunkien kaduilla. Siinä vaiheessa alkaa jo ymmärtämään, että valoja ripustellaan kamalalla kiireellä. Toisaalta, voisihan ne myöhemminkin laittaa, jouluun on reilu kuukausi silti.

Joulukorttien lähetys on yksi stressipiikki lisää. Kortteja pitäisi ostaa joka sukulaiselle ja heidän sukulaisilleen, jolloin postimerkkejä tulee helposti kymmeniä kappaleita. Kortit pitäisi lähettääkin reilusti ennen aattoa, että ne menisivät varmasti perille. Kaupoissa olevat joulukoriti eivät miellytä ja itse tekeminen on vaikeaa, kun pitää olla niin paljon kortteja. Jos kortteja ei löydy, ne eivät tule ajoissa perille! Mutta eikös joulu ole kuitenkin pitempään kuin sen yhden päivän, haittaako jos ne ovat hieman etuajassa tai pari päivää myöhässä? Yksi vaihtoehto on tilata kortteja netistä tai muualta, josta niitä voi tilata. Jos tilaa vielä sellaisia kortteja, jotka tukevat jonkun järjestön toimintaa, saa olla tyytyväinen kahdesta asiasta: kortteja tulee tarpeeksi ja apua tavitsevia on autettu. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Itselläni joulun odotus on helppoa. Nykyään en pyydä paljonkaan lahjoja. En koskaan keksi mitään. Jos kaupassa satun näkemään jotain, mitä haluan, esim. elokuvan, saan sen sitten joululahjaksi. Niitä kertyy hiljalleen joulukuun aikana, joten aattona saan availla muutamia paketteja tietäen, etten tule pettymään lahjoistani. Tietysti joukossa on mummolta joka joulu tulevat villasukat. Ne lämmittävät mieltä. Jos haluan antaa jollekin lahjan, kysyn, onko jotain pientä, mitä hän haluaisi. Yleensä jotain humoristista, eikä mitään massiivisia lahjoja. Vanhemmille teen yhteisen joulukorin itse, se on hauskaa. Koulussa olen laiska antamaan joulukortteja kenellekään, eikö se hyvän joulun toivottaminen riitä? Jouluvaloja laitamme joulukuun aikana johonkin pihalla olevaan suureen kuuseen ja yläkerran ikkunoihin. Ikkunakoristeita ilmestyy lisää viikkoa ennen joulua, olkisia joulutähtiä. Sukulaisilta kysymme, mitä he haluavat lapsilleen joululahjaksi, tai jos olemme jo keksineet, kysymme, kelpaako. Yleensä kelpaa. Nekin lahjat tulee sitten hakittua vasta joulukuun puolella. Kuusen haemme pari päivää ennen joulua, ellei jopa edellisenä iltana. Ja vielä omasta pihasta (huom. mahdollista jos asut omakotitalossa, kerros- ja rivitaloissa en suosittele). Koristelemme sen, kun jää sulaa pois. Jouluaattona talon täyttää mukava kuusen tuoksu. Tätimme tulee meille jouluksi, kun hän asuu aivan lähellä. Pelaamme korttia ja lautapelejä koko joulun ajan, ja syömme itsellemme viisi kiloa painoa lisää.

Kyllä joulu on mukavaa aikaa. Odotus palkitaan.

Ehkä tästä blogista tulee sellainen, mihin jaksan kirjoittaa. Monesti olen aloittanut blogin ja en kuitenkaan ole jaksanut päivittää sitä. Luultavasti tällä on sama kohtalo.

Aloitan sen silti. Yritetään.

Haluaisin muuttaa tästä sarjisblogin, kunhan taitoni alkavat riittää sellaiseen. Siihen tosin menee aikaa. Ehkä en tee sitä ikinä ._. Sen ajan murhe ^^

Heha, eihän tässä ole mitään kirjoitettavaakaan.

...munhan piti tehdä läksyjäkin...